4.10.1944
Marssimme rautatietä pitkin Maksniemen pysäkille ja siitä marssimme edelleen 4 km Kemiin päin, jolloin saimme kosketuksen saksalaisiin. Kello oli silloin 17 paikkeilla. Joukkueemme johtaja vänrikki Larsson meni saksalaisten puheille ja käski meidän tehdä nuotioita radan varteen, jota noudatimmekin, koska olimme marssista väsyneitä. Nukuimme suurin osa miehistä. Mitään varmistusta ei asetettu, koska joukkueen johtaja ei sitä käskenyt.
Noin vajaan tunnin kuluttua tuli johtajamme kahden saksalaisupseerin seurassa nuotiomme luo, joka paloi aivan rautatiellä. Larsson vaikutti päihtyneeltä, ja väkeviä herroilla oli, sillä osa miehistäkin sai ryypyn saksalaisten kenttäpullosta.
Larsson kielsi jyrkästi, ettei saa ampua, josta me olimme eri mieltä, koska kerran oli sota ja raskaita panoslippaita oli jo kannettu kymmeniä kilometrejä, mutta noudatimme johtajamme kieltoa kuitenkin.
Tämän jälkeen meni Larsson saksalaisten herrojen kanssa heidän puolelleen, jossa viipyi siihen asti, jolloin meidät julistettiin vangituiksi. Siis 4.10.1944 klo 23.30 jouduimme vangiksi Kemin ja Makslahden välillä rautatiellä.
Meidän porukkamme käsitti 42 miestä. Kaikkiaan neljä miestä pääsi viime hetkessä pakenemaan metsään. Kuuluimme kaikki 15. prikaatin 9. komppaniaan. Kk-ryhmä kuului kyllä omaan komppaniaan, joka oli alistettu meille.
Vangitsemispaikasta meidät marssitettiin Kemiin kaupunkiin, jossa meidät riisuttiin aseista. Sen jälkeen nousimme kolmeen kuorma-autoon – vartijat olivat mukana. Pimeässä emme tienneet, mihin jouduimme, mutta jonkun aikaa kuljettuamme autot pysähtyivät, ja meidät ahdettiin erääseen parakkiin, jossa oli jo ennestään suomalaisia vankeja, lomamatkalla vangiksi joutuneita sekä siviilimiehiä, mm. Simon nimismies ja eräs poliisikonstaapeli, joka myöhemmin pääsi karkaamaan autokuljetuksen aikana. Kemissä olimme kaksi vuorokautta, jonka aikana saimme ruuan lisäksi vähäsen tupakkia – 10 grammaa mieheen.
6.10.
Meidät vietiin autoilla Kemistä Rovaniemelle. Siellä tuntui olevan vankien kokoamispaikka, koska siellä oli jo ennestään muutamia suomalaisia ja noin 300 venäläistä vankia piikkilangoilla varustetussa aitauksessa, jossa oli parakkeja. Kemi jäi meidän lähtömme jälkeen melko eheäksi, joskin suuria tulipaloja näkyi kaupungin eri puolilla.
Rovaniemellä saimme olla vapaasti parakissamme – emme joutuneet mihinkään työhön. Koko sen ajan jonka olimme Rovaniemellä, hävittivät saksalaiset kauppalaa. Kovia räjähdyksiä kuului yötä päivää. Leirimme oli aivan rautateiden risteyskohdassa, ja parakit, joissa asuimme menivät osittain hajalle räjähdyksien voimasta. Näin jouduimme viettämään rasittavia päiviä ainaisessa pelossa, milloin saa jonkun ratakiskon palan päähänsä, mutta loppui sekin aikanaan.
12.10.
Leiriin tuli kaksi suomalaista upseeria, jotka värväsivät miehiä SS-joukkoihin ja saivatkin puhuttua niin, että 24 miestä liittyi heihin. Näin vankijoukkomme pieneni 24 miehellä. Jäljelle jäi kuitenkin vielä 5 upseeria ja 105 miestä.
Alkoi elämäni raskain vaihe: alkoi pitkä marssitaival. Kunpa olisi saanut edes marssia omissa varusteissa, mutta meille annettiin vielä kantamukset, joita piti kuljettaa mukana: kaikenlaisia vanhoja housuja, asetakkeja ja kenkiä sekä muuta kamaa niin että painoa oli paljon selässä, joka vaikeutti marssimista, matkanpäänä oli Kittilä. Marssimme 26 km.
13.10.
Marssimme 36 km. Yövyimme eräällä peltoaukealla.
14.10.
Olimme tietöissä.
15.10.
Olimme vapaat töistä.
16.10.
Marssimme 28 km Kittilään päin. Yövyimme eräällä pellolla.
17.10.
Marssimme 28 km. Yövyimme taas pellolla.
18.10.
Marssimme 30 km. Yön olimme Kittilän vankilassa.
19.10.
Marssimme Kittilästä Muonioon päin 40 km, yövyimme keskelle peltoa, vilu ja nälkä vieraana.
20.10.
Marssimme 24 km, suuntana Muonio
21.10.
Marssimme 32 km. Majoituimme eräälle peltoaukealle Muonionjoen rannalle.
22.10.
Lepäsimme koko päivän leirillä Muonionjoen rannalla.
23.10.
Matka jatkui pohjoiseen päin. Autoilla kuljetettiin noin 130 km. Illalla yövyimme Ruotsin rajalle, joen rannalle piikkilanka-aitaukseen.
24.10.
Olimme koko päivän leirissä – vilu ja nälkä vieraana.
25.10.
Olimme päivän jälleen leirissä.
26.10.
Olimme päivän leirissä. Olo oli mitä sietämättömin avotaivaan alla!
27.10.
Samanlainen päivä kuin edellinenkin.
28.10.
Samanlainen päivä kuin edellinen – kylmä ja nälkä.
29.10.
Marssimme taas Norjaan päin 41 km. Päivä oli erittäin raskas.
30.10.
Marssimme jälleen, puolenpäivän aikaan ylitimme Suomen ja Norjan rajan. Päivämarssi oli 27 km.
31.10.
Marssimme jälleen, matka oli nyt vain 17 km. Yövyimme erään tunturin juureen. Yöllä satoi ensimmäinen lumi meidän vankina ollessamme. Vankina on 85 suomalaista tässä joukossa, jota kuljetetaan marssittamalla.
1.11.
Marssi jatkui – marssimme 12 km, yövyimme tien varteen tunturien väliin rakennettuun piikkilanka-aitaukseen.
2.11.
Marssi jatkui taas Norjan sisämaahan päin. Marssimme 25 km. Yövyimme tien varrella olevaan sorakuoppaan. Siviiliasuntoja oli jo muutamia, pikku mökkejä, joiden katto oli turpeilla katettu. Metsä oli hyvin huonoa: pientä koivua vain.
3.11.
Marssimme päivällä 4 km. Yöllä marssimme 16 km, yövyimme pitkästä aikaa seinien sisäpuolelle Narvikiin johtavan tien varrella.
4.11.
Marssi jatkui taas aamulla päivän sarastaessa suuntana edelleen Narvik. Marssimme 28 km.
5.11.
Sunnuntaiaamu - näyttää ettei marssia tulekaan tänään. Miehet tarkastavat täitä paidoistaan ja katselevat kipeitä jalkojaan. Päivän leipäannos on pian syöty – se pieni leipäpala, jonka saamme kerran vuorokaudessa teen mukana. Kerran päivässä saamme keittoa, mutta nälkä on aina kova.
6.11.
Aamulla jatkui taas marssi, suuntana Narvik. Marssimme 26 km, yön olimme eräässä tallissa.
7.11.
Aamulla marssimme taas, suuntana Narvik. Marssimme 28+3 km. Majoituimme telttoihin.
8.11.
Marssi jatkui taas aamulla, suuntana edelleen Narvik 11km. Narvikin tiestä poikettiin sivutielle, jota marssittiin 9 km. Nyt saavuimme kauan odotettuun vankileiriin noin klo 3 ajoissa iltapäivällä. Näin tuli marssittua 492 km. Autolla tuli ajettua 250 km.
9.11.
Leirillä suursiivous ja peseytyminen. Hiukset leikattiin joka mieheltä kaikki pois. Varustarkastus.
10.11.
Päivä leirillä, pestiin ja korjailtiin itseämme ja varusteita.
11.11.
Päivä edelleen leirissä, samoja puhdistushommia jatkettiin kuin edellisenä päivänä. Varustarkastus.
12.11.
Päivä leirissä. Saimme levätä koko päivän. Merkkipäivä: saimme tupakkaa – 4 kpl paperossia ja 10 g piipputupakkaa mieheen.
13.11.
Maanantaipäivä, jolloin aloitettiin työnteko leirillä ja leirin ulkopuolella. Pienissä ryhmissä miehet tekivät kaikenlaisia töitä, upseerit ovat vapaat kaikista töistä ja aliupseerit työskentelevät leirin aitauksen sisäpuolella.
14.11.
Samanlaisia hommia.
15.11.
Työnteko jatkuu.
16.11.
Samat hommat jatkuvat.
17.11.
Edelleen töitä.
18.11.
Työnteko jatkuu. Illalla puolet miehistä pesi paitansa ja housunsa.
19.11.
Aamulla jatkui pyykin pesu. Päivällä oli varustarkastus. Olin kuluneen viikon vartiomiesten purssina. Tupakan jako 10 g mieheen.
20.11.
Aamulla piti olla kaikilla puhtaat alusvaatteet, mutta se oli mahdottomuus, monestakin syystä. Työhommat jatkuivat taas entiseen tapaan. Nyt meitä on täällä tällä kertaa 90 miestä, sekä 5 upseeria, siis 95.
21.11.
Päivä alkoi tavalliseen tapaansa, herätys oli kello 6, ruoka on heti aamulla, ruokailua seuraa työhön meno, työt jaetaan erikseen pienille työryhmille.
22.11.
Tavallinen työpäivä.
23.11.
Samoin työpäivä.
24.11.
Työpäivä. Aloin suutariksi vankileiriin.
25.11.
Työpäivä edelleen.
26.11.
Tavallisesti lepopäivä, mutta meillä on kyllä pyhät kiirettä. Vaatteet piti viedä ulos tuulettumaan ja kämppä siivotaan tavallista paremmin. Tupakkaa saimme taas 10 g piipputupakkaa ja 4 kpl paperossia – se on viikon annos. Olin alkuviikon luutia tekemässä.
27.11.
Työn tahti taas tavalliseen tapaan.
28.11.
Tavallinen työpäivä.
29.11.
Työpäivä
30.11.
Tavallinen työpäivä
1.12.
Edelleen työtä vain.
2.12.
Tavallinen työpäivä. Illalla saimme puhtaat alusvaatteet – edelliset olivatkin jo kolmatta kuukautta päällä. Olin leirin suutarina kuluneen viikon.
3.12.
Pyhästä huolimatta olimme koko päivän töissä. Tupakkia saimme taas tavallisen viikon annoksen 10 g piipputupakkaa ja 4 kpl paperossia mieheen. Vankien lukumäärä on tällä kertaa 5 upseeria, 14 aliupseeria sekä 77 miestä, siis kaikkiaan 96 vankia.
4.12.
Työnteko jatkui taas aamulla tavalliseen tapaan.
5.12.
Edelleen vain työntekoa.
6.12.
Töitä koko päivän.
7.12.
Edelleen työtä vain.
8.12.
Samat touhut.
9.12.
Työntouhua koko päivä
10.12.
Pyhäpäivä. Suursiivous – toiset olivat ulkotöistä vapaat, räätälit ja suutarit olivat töissä koko päivän. Olin edelleen kuluneen viikon suutarina leirillä. Tavallinen viikon tupakkiannos saatiin. Leirin vankivahvuus on tällä kertaa 5 upseeria, 14 aliupseeria ja 78 miestä, siis yhteensä 97.
Meidät julistettiin sotainternoiduiksi, tähän saakka olimme sotavankeja. Säännöt myöskin muuttuivat jonkin verran.
11.12.
Tavallinen työpäivä – siitä vaan erikoinen, että joka mies sai kirjoittaa terveiset kotiin.
12.12.
Työn touhua.
13.12.
Työpäivä
14.12.
Samanlainen työpäivä.
15.12.
Työpäivä.
16.12.
Työpäivä. Päivällä tuli pari saksalaista kapteenia värväämään meitä liittymään Saksan armeijaan.
17.12.
Olimme ulkotöistä vapaat, tavallinen pyhäsiivous sisällä. Suutarit ja räätälit olivat töissä. Värväys jatkui kuluneen päivän. Olin edelleen leirin suutarina kuluneen viikon. Vankivahvuus ennallaan 97.
18.12.
Tavallinen työpäivä.
19.12.
Työpäivä edelleen.
20.12.
Tavallinen työpäivä.
21.12.
Työpäivä. Vankien paperit ja valokuvat leimattiin ja tarkastettiin, mitä saa olla miehellä hallussaan. Illalla klo 18 oli varustarkastus ja miehiltä otettiin selkäreput pois.
22.12.
Tavallinen työpäivä.
23.12.
Työntahti vain kiihtyy, nyt on työhommia yöllä ja päivällä.
24.12.
Jouluaatto, tavallinen työpäivä. Tupakka-annoksemme saimme kuten muinakin pyhinä. Ruoka oli aivan samanlaista kuin muinakin päivinä. Kuusi oli vain meille muistuttamassa Joulusta ja pari himmeliä, jotka teimme männyn oksista. Illalla lauloimme muutamia tuttuja joululauluja, vangit keskenään vain. Miesten mieliala oli hyvin matala tai murheellinen, ja syyn kyllä arvaa.
25.12.
Joulupäivä alkoi samoin kuin niin moni muukin päivä vankina ollessamme. Minkäänlaista juhlan tuntua ei ole. Taivaan linnut täyttävät itsensä jyvillä – niin teimme mekin, mutta niitäkin piti ottaa varkain työmaalta lastaustöissä ollessa.
26.12.
Tapaninpäivä, meille vangeille kuitenkin tavallinen työpäivä. Olen edelleen leirin suutari.
27.12.
Työn touhua vain leirissä ja leirin ulkopuolella.
28.12.
Tavallinen työpäivä. Saimme kirjoittaa kirjeen kotiin joka mies.
29.12.
Työpäivä edelleen.
30.12.
Samoja töitä vain.
31.12.
Edelleen töitä leirissä ja leirin ulkopuolella. Ruoka on edelleen kovin huonoa. Kauroja syömme lisäravinnoksi, kun ei muuta ruokaa ole.
1.1.1945
Uusivuosi alkoi samoilla touhuilla kuin muutkin päivät vankileirissä. Saimme kuitenkin kirjoittaa kortin kotiin joka mies. Olemme edelleen Norjassa, Narvikista 85 km pohjoiseen. Vankien lukumäärä kasvaa hiljalleen. Sairaaloista aina joku mies tulee, niitä kun on nyt haavoittunut. Nyt on leirissä tällä kertaa 5 upseeria, 13 aliupseeria ja 80 miestä, eli 98 yhteensä.
2.1.
Päivä tavallinen työpäivä. Eilen yritti yksi mies täältä karata kotimaahan päin, mutta joutui muutaman tunnin kuluttua kiinni.
3.1.
Päivä tavallinen työpäivä.
4.1.
Tavallisia töitä vain kovasta pakkasesta huolimatta. Pakkasta on ollut näinä päivinä 20-30 astetta. Miehillä on huonot jalkineet ja vaatteet – puukengilläkin ovat muutamat, mutta vanki on vanki.
5.1.
Edelleen vain työtä.
6.1.
Pyhästä huolimatta vain työtä. Olen edelleen leirin suutari. Ruoka on kovin huonoa ja vähän sitäkin.
7.1.
Työpäivä.
8.1.
Työpäivä, mutta siitä erilainen että saimme saunan eilen valmiiksi, niin olimme saunassa. Joukossamme oli suurin osa, joilla oli neljättä kuukautta kun viimeksi saunassa on käynyt.
9.1.
Tavallinen työpäivä. Illalla tuli tulkki ilmoittamaan, että meille tulee huomenna siirto. Pakkasta on ollut 33 astetta. Paikkakunta jossa olemme, on nimeltään Österdaal.
10.1.
Nyt ei oltu ulkotöissä tänään. Varustarkastus ja kirjoihin vienti. Suutarit ja räätälit olivat töissä. Illalla annettiin selkäreput takaisin meille.
11.1.
Tavallista kiireempi touhu ja hälinä heti aamulla. Illalla kello 20 lähdettiin leiristä autoilla noin 45 km satamaan laivausta varten. Yön olimme vanhassa konehuoneessa. Yöllä satoi vettä.
12.1.
Nyt olemme edelleen lähellä satamaa eräällä seuraintalolla. Aamulla astuimme laivaan ja odotimme vain laivan lähtöä. Laiva, jossa olemme on nimeltään Laksdetg.
13.1.
Laiva lähti rannasta 9.15 suuntana Oslo. Miehille annettiin kaikille korkkiliivit vahingon varalle. Vettä satoi eilen ja parhaillaankin on vesisade. Matkaa tehtiin koko päivä. Illalla saimme teetä ja viinaa.
14.1.
Yöllä laiva ankkuroi ja on vielä ankkurissa. Päivällä yllätti meidät sakea lumipyry. Meri, jota kuljemme on pohjoista valtamerta. Illalla saimme kahvia.
15.1.
Laivalla edelleen. Odotimme viime vuorokauden. Saattaa olla, että olemme jossakin satamassa Narvikin eteläpuolella. Narvikista tuli laivaamme saksalaisia ja norjalaisia vankeja (poliittisia) – olemme kaikki samassa ruumassa.
16.1.
Edelleen laivalla. Aamulla lähdimme liikkeelle klo 6. Laivoja on töissä lähes 20, pieniä tykkiveneitä on joukossa.
17.1.
Edelleen laivalla. Meitä on samassa ruumassa saksalaisia, ranskalaisia, puolalaisia, itävaltalaisia, norjalaisia, suomalaisia, ukrainalaisia – siviilejä sekä sotilaita.
18.1.
Kello 9 astuimme laivasta maihin. Paikkakunta on jo paljon etelämmässä, sillä nyt on jo kuusimetsää, jota emme ole nähneetkään kuin Suomen puolella viimeksi. Olemme nyt eräällä teatteritalolla. Odotamme kai junamatkaa etelään.
19.1.
Päivä alkoi tavalliseen tapaansa sillä erotuksella vain, ettei ollut piikkilanka-aitaa ympärillä ja ulkona saa liikkua ilman vartijaa takitta ja lakitta. Iltapäivällä kävimme peseytymässä ja vaatteemme käytettiin täikaapissa.
20.1.
Olimme kaikki töissä – koko päivän metsätöissä ja lumitöissä. Ruoka on erittäin huonoa ja vähän sitäkin.
21.1.
Edelleen työhommia.
22.1.
Olimme kaikki metsätöissä.
23.1.
Edelleen metsätöissä.
24.1.
Metsätöissä koko päivän.
25.1.
Jälleen metsätöissä.
26.1.
Metsätöitä edelleen. Kolme miestä lähti kotiinpäin.
27.1.
Kaikki vangit töissä.
28.1.
Pyhästä huolimatta olimme metsätöissä. Kirkonkellot kutsuivat seurakuntalaisia kirkkoon meidän marssiessa töihin.
29.1.
Töitä edelleen.
30.1.
Metsätöitä.
31.1.
Aamupäivä töissä. Iltapäivällä ilmoitettiin meille lähdöstämme. Kello 20 lähdimme parakista asemalle. Juna lähti asemalta klo 22. Paikkakunta, jossa olimme oli nimeltään Mairanan kauppala.
1.2.
Päivä rautatievaunussa kylmä ja nälkä vieraana.
2.2.
Edelleen junassa.
3.2.
Edelleen junassa – koko vuorokautena ei saatu ruokaa.
4.2.
Saavuttiin Osloon kello 15. Oslosta jatkoimme matkaa yöllä etelään päin. Kello 3 vaihdoimme junaa härkävaunusta matkustajajunaan, jolla tulimme perille asti. Leiri, jossa nyt olemme on tehdasaitaus, kuitenkin hyvin varmistettu. Paikkakunta on Tønsberg, satamakaupunki.
5.2.
Nyt vasta olemme perillä tässä Tønsbergin kaupungissa ja asetuimme sataman läheisyyteen leiriin. Ruokaa emme saaneet nytkään koko päivänä.
6.2.
Päivä näyttää alkavan edelleen paaston merkeissä. Vankeja on tällä kertaa 91 miestä.
7.2.
Päivä leiritöissä. Vaatteemme laitettiin täikaappiin. Noin puolet vangeista menetti vaatteensa, ne paloivat täikaapissa.
8.2.
Osa oli metsätöissä. SS-joukkoihin värväys on taas käynnissä.
9.2.
Osa miehistä oli metsätöissä, me toiset olimme leirissä. Iltapäivällä tarkasti eräs kapteeni meidät – tarkoitusta en tiedä, mutta ruokaa määräsi enemmän meille. Ruoka on ollut meillä erittäin huonoa ja vähän.
10.2.
Päivä alkoi varustarkastuksella.
11.2.
Metsätöitä ja leiritöitä.
12.2.
Työt jatkuivat eiliseen tapaan. Kapteeni Itälä sai SS-joukkoihin 36 miestä. Vankeuteni loppui, edessä on taas tuntematon taival.
13.2.
Aamulla kello 6 juna lähti Tönsbergistä kohti Osloa. Oslosta jatkoimme itään päin 91 km. Illalla saavuimme perille Kansviger –nimiseen kaupunkiin ja me asetuimme Kansvigerin linnoitukseen, joka sijaitsee 91 km Oslosta itään päin. Meitä on tässä linnoituksessa 40 – 50 miestä sekä 20 norjalaista vankia.
...
1.4.
Pääsiäispäivänä lähdin Kansvigerin kaupungista klo 16 kohti Ruotsin rajaa. 2.4. klo 6 ylitimme Ruotsin ja Norjan rajan ja pääsimme turvallisemmille maille. Vastaanotto Ruotsissa oli erittäin hyvä. Nyt olemme eräässä Ruotsin rajakaupungissa nimeltään Charlottenberg.
3.4.
Tänään oli lääkärintarkastus. Tässä samassa huoneessa on meitä kaksi norjalaista, kaksi puolalaista ja meitä kaksi suomalaista.
Näin tuli oltua Norjassa 4 kk. Nyt olemme siis Ruotsissa – aika näyttää, miten kauan.
Charlottenbergin kaupungista lähdimme junalla 4.4. klo 6.30 kohti Tukholmaa. Tukholmaan saavuttiin klo 15. Poliisin avulla löysimme Suomen konsulin ja selostimme matkamme vaiheista.
Konsulin nimi oli T. Palas. Erittäin ystävällinen oli vastaanottomme konsulinvirastossa. Sieltä saimme paperit heti taskuun kotimaan matkaa varten ja välittömiin menoihin rahaa. Konsuli hankki meille huoneen hotelli Ålandiasta.
Konsulinvirastossa viivyimme tunnin verran kertoen matkamme vaiheista.
5.4.
Päivä on alkanut. Lähdemme ulos aamiaiselle klo 10. Odotamme Uuden Suomen sanomien kirjeenvaihtajaa, joka illalla lupasi tulla haastattelemaan meitä. Toimittaja Vartia tuli hotelliimme ja niin alkoi sitten haastattelu meidän Norjan matkastamme.
Päivä meni kovassa touhussa, asioita kun oli meillä paljon toimitettavana ennen kuin olimme matkavalmiita, mutta kaikki saimme toimitettua. Tohtori Palas tuli meitä saattamaan – näin pääsimme tullivaikeuksista ja muista muodollisuuksista, kielivaikeus kun tuotti meille hankaluutta.
Laiva lähti Tukholmasta klo 19. Laivalla oli paljon suomalaisia. Sata suomalaista lastakin oli matkalla kotimaahansa.
6.4.
Päivä on alkamassa ja matkamme jatkuu kohti kotimaata. Laiva, jolla kuljemme on nimeltään Brynhild ja on ruotsalainen. Puolen yön aikaan laiva ankkuroi ja lähti taas aamulla klo 6 liikkeelle.
Edellä on Juho Liljavaaran sotavankipäiväkirja siinä muodossa kuin se aikanaan on kirjoitettu. Nimien oikeinkirjoitusta on tarkistettu jonkin verran ja lukemisen helpottamiseksi muutamia kielioppivirheitä on korjattu.
Jälkikäteen täytyy ihmetellä, miten Liljavaara onnistui kuljettamaan päiväkirjaansa kaikkien näiden vaiheiden läpi ja selvisi vielä kaikista vankileirien varustarkastuksista. Päiväkirja oli käytännössä pienehkö vihko, jota Liljavaara kuljetti yleensä mukanaan saapasvarressa.
Mielenkiintoinen asiakirja on edesmenneen marttilalaisen Juho Liljavaaran päiväkirja saksalaisten sotavankeudesta, jota hän piti henkensä uhalla piilossa saapasvarressa kuin aarretta ja sitä se onkin. Pätkä tästä:
”4.10.1944 Marssimme rautatietä pitkin Maksniemen pysäkille ja siitä marssimme edelleen 4 km Kemiin päin, jolloin saimme kosketuksen saksalaisiin. Kello oli silloin 17 paikkeilla. Joukkueemme johtaja vänrikki Larsson meni saksalaisten puheille ja käski meidän tehdä nuotioita radan varteen, jota noudatimmekin, koska olimme marssista väsyneitä. Nukuimme suurin osa miehistä. Mitään varmistusta ei asetettu, koska joukkueen johtaja ei sitä käskenyt.
Noin vajaan tunnin kuluttua tuli johtajamme kahden saksalaisupseerin seurassa nuotiomme luo, joka paloi aivan rautatiellä. Larsson vaikutti päihtyneeltä, ja väkeviä herroilla oli, sillä osa miehistäkin sai ryypyn saksalaisten kenttäpullosta.
Larsson kielsi jyrkästi, ettei saa ampua, josta me olimme eri mieltä, koska kerran oli sota ja raskaita panoslippaita oli jo kannettu kymmeniä kilometrejä, mutta noudatimme johtajamme kieltoa kuitenkin.
Tämän jälkeen meni Larsson saksalaisten herrojen kanssa heidän puolelleen, jossa viipyi siihen asti, jolloin meidät julistettiin vangituiksi. Siis 4.10.1944 klo 23.30 jouduimme vangiksi Kemin ja Makslahden välillä rautatiellä.
Meidän porukkamme käsitti 42 miestä. Kaikkiaan neljä miestä pääsi viime hetkessä pakenemaan metsään.”
Tästä alkoi Liljavaaran ja muiden tuskien taival ensin 30 – 40 kilometrin päivämarsseineen Norjan maalle eri vankileireihin. Päiväkirjan mukaan leirillä oli käynyt jatkuvasti suomalaisia, mm. vänrikki Larsson ja saksalaisia upseereita värväämässä Saksaan SS-joukkoihin. Lopulta Liljavaarakin pestautui koska huomasi, että vankileiriltä oli mahdotonta karata. Karkaamiseen tulikin tilaisuus yhteistuumin toisen, Ilmari Mamia – nimisen kaverin kanssa. Ensin piti kuitenkin vähän käsitellä kahta saksalaista upseeria, tietysti hellävaroen, ennen kuin karkaaminen onnistui.
Norjalaisten suosiollisella avustamisella kaverukset pääsivät lopulta uupuneena rajan yli Ruotsin puolelle. Luulen, että se oli veteraaneille onnellisin hetki elämässä, kun pääsi Suomen lähetystöön ja sai matkapassin Suomeen. Mielenkiintoinen päivyri.
-Hugo Mononen-
(Tämä on Tukholmassa tehty haastattelu, johon päiväkirjassa viitataan.)
Uuden Suomen kirjeenvaihtajalta
TUKHOLMA, torstaina
Eräässä Kungsgatanin varrella olevassa täysihoitolassa Uuden Suomen kirjeenvaihtaja on tänä aamuna tavannut kaksi suomalaista miestä, jotka ”nousivat kuolleista” ylittäessään Norjan ja Ruotsin rajan pääsiäispäivän iltana.
Viime lokakuun 4. pnä klo 21.30 heidän joukkueensa oli parhaillaan etenemässä pohjoista kohti Kemin – Makslahden radan suunnassa, kun saksalaisten onnistui katkaista sen yhteydet ja ottaa 42 suomalaista vangiksi. Pitkien, rasittavien päivämarssien jälkeen nämä suomalaiset nuorukaiset, Johan Liljavaara Marttilan pitäjästä ja Ilmari Mamia Jokelasta saapuivat Norjaan, missä he viettivät useita kuukausia saksalaisten vankileireillä. Havaittuaan pakenemisen kotimaahansa muulla keinoin mahdottomaksi he muutama viikko sitten ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi saksalaisiin SS – joukkoihin ja käyttivät sen jälkeen ensimmäistä tilaisuutta ylittääkseen Ruotsin rajan.
Nälkäisinä, viluisina ja väsyneinä suomalaiset miehet pääsiäispäivänä saapuivat Ruotsin puolelle saatuaan Norjan siviiliväestöltä arvokkaita neuvoja ja apua karkumatkansa aikana.
He palaavat tänä iltana laivalla Turkuun. Viime syyskuusta lähtien kummallakaan ei ole ollut minkäänlaista yhteyttä kotiinsa tai Suomessa oleviin omaisiinsa, joille heidän paluunsa kotimaahan tulee täydellisenä yllätyksenä.
On vaikeata sanoin kuvata niitä kärsimyksiä, joita suomalaiset miehet saivat kestää lähes 500 km pitkällä jalkamarssillaan Pohjois-Suomen halki Norjaan. He joutuivat asumaan saksalaisten vankileirien parakeissa, jotka eivät tarjonneet paljonkaan suojaa kylmää tuulta ja pakkasta vastaan.
- Jouduttuamme vangiksi siirrettiin meidät aluksi Kemiin, joka silloin vielä oli ehjä ja sieltä edelleen Rovaniemelle, kertoi Liljavaara muistellessaan tapahtumia aikajärjestyksessä. Rovaniemellä oli jonkinlainen suomalaisten vankien kokoamispaikka. Samalle leirille, jolla oli yhteensä 300 – 400 venäläistä vankia sijoitettiin yhteensä 110 suomalaista, joista viisi oli upseereja.
Piikkilanka-aidan takaa saimme nähdä, miten saksalaiset ryhtyivät järjestelmällisesti hävittämään kauppalaa. Valtavat räjähdykset tärisyttivät maata ja niiden voimasta vaurioituivat myös vankileirien parakit. Rovaniemi oli täynnä savua, tulta ja räjähdyksiä usean vuorokauden ajan, kunnes siitä oli jäljellä vain palaneet, surulliset rauniot.
Rovaniemellä saksalaiset esittivät ensimmäisen kerran suomalaisille vangeille kehotuksen liittyä SS- joukkoihin. He tarjosivat hyvää palkkaa ja viinaa ja lupasivat, että suomalaiset SS – miehet eivät joutuisi taistelemaan suomalaisia vastaan, vaan että heidät siirrettäisiin itärintamalle. Suomen oloista saksalaiset ilmoittivat, että venäläiset ovat kokonaan miehittäneet maan, jonka hallitus on vain nimellinen nukkehallitus.
Ne suomalaiset, jotka pelastuakseen vangin kohtalosta taipuivat saksalaisten kehotuksiin, joutuivat heti lähtemään Saksaan, missä heitä palvelee eräässä SS – pääkallodivisioonassa. Heillä ei liene mitään mahdollisuutta päästä takaisin kotimaahansa – jollei ehkä antautumalla venäläisten vangiksi.
Kun leirillä vierailevat värvääjät tekivät selkoa Suomen politiikasta, kohdistivat he kiihkeitä syytöksiä erityisesti sotamarsalkka Mannerheimia ja presidentti Rytiä vastaan. Viimeksi mainittua he nimittivät korkeimman luokan vapaamuurariksi. He selittivät, että Saksa voittaa vielä sodan. Uskoivatko he itse siihen, on vaikeata sanoa. Usein kuulimme heidän selittävän, miten Hitler on kerran lausunut, että Jumala antakoon hänelle anteeksi sodan kaksi viimeistä viikkoa, jolloin hänen on pakko ottaa käytäntöön viimeinen hirvittävä salainen aseensa. Mikä tämä ase on, ei tarkemmin selitetty. Värväysyritykset vähenivät päästyämme lopulta Norjan vankileireille.
Saksalaiset elokuvaajat olivat useasti kimpussamme, ja vastaantulevat saksalaiset joukko-osastot, joiden tieltä saimme väistyä syrjään, syytivät meitä vastaan saksankielisiä kirouksia ja haukkumasanoja lyöden meitä vasten kasvoja rattailtaan. Kittilässä pääsimme ensimmäisen kerran yöksi katon suojaan.
Liljavaara oli merkinnyt muistikirjaansa , jota hän piti visusti piilotettuna saapasvarteensa, ristin sillä hetkellä jolloin suomalaiset vangit astuivat Norjan rajan yli. Pääsisivätkö he enää koskaan kotimaahansa, tämä kysymys askarrutti sinä hetkenä jokaisen suomalaisen vangin mieltä. Suomalaisten majapaikaksi oli määrätty Österdal, josta venäläiset oli vähän aikaisemmin siirretty pois, koska sen parakkeja ja parakkisuojia ei oltu katsottu voitavan käyttää edes vankien talvimajoitukseen. Suomalaisille ne saivat kuitenkin kelvata. Ne tarjosivat tuskin mitään suojaa jäätävältä tuulelta ja pakkaselta. Jokaiselta vangilta ajeltiin tukka pois. Samat alusvaatteet, jotka suomalaisilla oli päällään kohtalokkaana lokakuun 5. päivän vastaisena yönä, he saivat pitää koko ajan.
- Joulua vietimme Österdalissa, 80 km Narvikista pohjoiseen, lausui Mamia. Aatto oli tavallinen työpäivä, mutta Joulupäivänä lauloimme suomalaisia virsiä. Osa vangeista oli ollut läheisessä satamassa lastaamassa viljaa. He olivat salaa saaneet pistetyksi taskuihinsa muutamia kourallisia jyviä. Niistä liotimme itsellemme joulukeittoa. Ruoka vankileirillä oli hyvin puutteellista ja annokset, pääasiassa silliä ja paleltunutta perunaa, hyvin pienet. Useimmat meistä sairastivat pahoja vatsatauteja.
Österdalista suomalaiset kuitenkin pian siirrettiin meritse etelämmäksi. Alus, johon heidät sijoitettiin, kulki kymmenen aluksen saattueessa ja laivan likaisessa, pimeässä ruumassa oli paitsi suomalaisia, myös ranskalaisia, saksalaisia, puolalaisia, itävaltalaisia, norjalaisia ja ukrainalaisia siviili- ja sotavankeja. Laivan pysähtyessä ensimmäisen kerran, karkasi siitä kolme suomalaista, Oittilan veljekset ja Puisto – niminen mies, jotka lienevät päässeet kotiinsa. Vartiointia tehostettiin tämän jälkeen huomattavasti, ja kun suomalaiset myöhemmin härkävaunuissa jakoivat matkaansa etelää kohti, ei junan pysähtyessä ollut enää mitään mahdollisuutta päästä karkaamaan. Törnsberg oli seuraava paikka, missä suomalaiset viettivät jonkin aikaa leirissä.
Siellä he tekivät helmi – maaliskuun vaihteessa lopullisen päätöksen ilmoittautua SS – joukkoihin päästäkseen täten helpommin pakenemaan Ruotsiin. Vangeille oli tosin selitetty, että kuukausi sitten katkesivat yhteydet Suomen ja Ruotsin välillä ja että näiden maiden välillä ei enää ollut edes puhelin- ja postiyhteyttäkään. Suomalaiset tiesivät kuitenkin, että jos heidän onnistuu päästä Ruotsin rajan yli, he voisivat jatkaa edelleen matkaansa kotimaahan.
Pääsiäispäivän iltana Mamia ja Liljavaara saivat iltalomaa. Tästä lomasta muodostui ”pidennetty iltaloma”, sillä he ovat samalla lomalla vielä nytkin. Tämä tapahtui vanhassa Kongsvingerin linnoituksessa, joka sijaitsee Glommenin varrella. Tämä linnoitus, joka 1700 –luvulla näytteli huomattavaa osaa Ruotsin ja Norjan rajataisteluissa, on nykyään melkein kokonaan suomalaisten hallussa. Sen päällikkönä toimii kapteeni Itälä apulaisenaan luutnantti Aaltonen. Linnoituksessa sijaitsee Norjan suurin konjakki- ja tupakkavarasto. Sen kellareissa on varastoituna 60.000 litraa konjakkia ja 3 milj. savuketta. Siellä säilytetään pääasiassa norjalaisia poliittisia vankeja.
Samoihin aikoihin, kun Mamia ja Liljavaara liittyivät SS – joukkoihin myös viisi aikaisemmin vankeina ollutta suomalaista upseeria, luutnantit Raski, Appel ja Korpela sekä vänrikit Larsson ja Ylikoski ilmoittivat myös liittyvänsä saksalaisiin joukkoihin. Heidät lähetettiin heti sen jälkeen Saksaan.
Puolustavatko saksalaiset Norjaa viimeiseen saakka? Mamia ja Liljavaara vastasivat tähän kysymykseen kertomalla, että saksalaiset evakuoidessaan joukkojaan Suomesta ilmoittivat, että he eivät tarvitse Norjaa, kun Suomi jätetään. Sen jälkeen ei kuitenkaan ole suoritettu ainakaan mitään huomattavampia joukkoevakuointeja, lukuun ottamatta Pohjois-Suomesta tulleita divisioonia, joita vähitellen on siirretty Norjan halki Saksaan. Aivan viime päivinä on kuitenkin tapahtunut eräitä mielenkiintoisia joukkojen siirtoja ja huomattava määrä upseereita on saanut määräyksen palata Norjasta kotimaahansa. Yksi esimerkki tästä on juuri mm. se, että suomalaiset nyt kokonaan vastaavat Kongsvingerin linnoituksesta. Mieliala Ruotsia kohtaan on viime aikoina Norjan saksalaisten keskuudessa käynyt yhä vihamielisemmäksi.
Viime syyskuusta lähtien Mamia ja Liljavaara ovat olleet ulkomailla. He odottavat nyt suurella jännityksellä paluutaan omaistensa luokse. Ainoa yhdysside Suomeen oli ollut Kongsvingerin päälinnoituksen eräässä yläkerroksessa ollut pieni radio, jolla he salaa olivat iltaisin kuulleet Suomen uutisia.
Jumalaa ja raamattua SS – mies ei tunne – ne ovat juutalaisten ja vapaamuurarien keksintöä, kuuluu edelleenkin jokaiselle saksalaiselle SS – sotilaalle annettu ohje. Mutta suomalaisilta oli lisäksi ankarasti kielletty suomalaiset marssi- ja kansanlaulut. Ainoa suomalainen laulu, jonka saksalaiset sallivat, oli ”Korholan komiassa talossa”.
Mamia ja Liljavaara kertoivat lopuksi, että Norjan siviiliväestö oli auttanut heitä auliisti pakomatkan aikana. Nykyään voi melkein jokaiselle norjalaiselle kertoa olevansa saksalaisia paossa. He auttavat parhaansa mukaan myös omia patrioottejaan, mutta yhtä mielellään myös ulkomaalaisia, jotka piileskelevät saksalaisia tai ottavat osaa taisteluun saksalaisia miehitysvoimia vastaan.
-AV-